Pienet

Sinkut III - Marraskuu 2020

20.11.2020

Aivolävistys: Harvojen vallasta harhojen valtaan

Maailma muuttuu yhä nopeampaan tahtiin, mutta jyväskyläläinen Aivolävistys pitää tiukasti kutinsa. Jo 90-luvun loppupuolella perustettu hardcorepunk-ryhmä jatkaa tutuilla urillaan ja viidettä pitkäsoittoa lupaillaan ensi vuodeksi. Albumia pohjustaa nyt tuore sinkku, Harvojen vallasta harhojen valtaan, joka kertonee jo kansikuvallaan ja otsikollaan pari keskeistä pointtia.

Napakka punkralli leivotaan kasaan reilusti alle kolmessa minuutissa, eli tempo on reippaamman puoleinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ryhmä sortuisi puuroiseen hosumiseen. Biisin soundimaailma onkin terävä, selkeä ja iskevä, jolloin myös iskulausemaiset lyriikat tietysti osuvat tehokkaammin kohteisiinsa, mistä tuotantopuoli ansaitsee hatunnoston. Tuon lisäksi kappaleen sydämestä löytyy siinä määrin melodisuutta ja mukavasti suupielestä kiinni ottavaa riffikoukkua, että Harvojen vallasta harhojen valtaan -huutoon on helppo yhtyä.

Mika Roth

Astral Bazaar: The Girl With the Purple Hair

Astral Bazaar sytyttää taivaan psykedeelisiin väreihin ja trippaa rohkeasti 60-luvun lopun sekä 70-luvun alun makeilta tuoksuviin pilviin. Bändi tekee siis ainakin jonkinlaisen kurssinmuutoksen tulevalla toisella albumillaan, joka on tarkoitus julkaista vuoden 2021 alkupuolella. Ryhmän Pictures Unrelated -debyyttialbumihan oli enemmän progen puolelle kallistuva ja taiderockin kanssa flirttaileva konseptikiekko, jolla täysi potti jäi saavuttamatta.

Toki progehtavat elementit ovat edelleen läsnä, mutta soittoon on hiipinyt tietynlaista rentoutta, jota sieltä tuntui vielä kaksi ja puoli vuotta sitten puuttuvan. Liekö sitten purppurahiuksinen tyttö kaiken takana, mutta saatesanoissa luvataan myös keveämpää, jopa hassunkurista linjaa. Rytmipuoli viittaa Lähi-Itäänhän asianmukaisen kingstonwallmaisesti, rytmien ja kaikujen limittyessä laulun kanssa kiehtovaksi verkoksi. Yllättävä saksofoni sotkee sopivasti pasmoja ja soolo-osuuden taipuisa rentous sekä pieni rytmileikittely lupaavat paljon tulevalta. Edes viiden ja puolen minuutin mitta ei osoittaudu ongelmaksi, kappaleen svengaillessa kohti auringonlaskua.

Mika Roth

Destiny Ocean: Learning to Love

Destiny Ocean vietti singles-päivänä, eli marraskuun 11. päivä vuosijuhlaa. Takana on näet 15 vuotta ja juhlan kunniaksi ryhmä päätti kaivella hieman arkistojensa kätköjä. Viehättävä popballadi Learning to Love on äänitetty alkujaan joskus 00-luvun loppupuolella, joten nyt oli oiva aika päivittää ikääntynyt raina uudelle vuosikymmenelle, kun tuo 10-lukukin ehti jo tuossa livahtaa välissä.

Tämä on sokerinen kappale. Siis tosi sokerinen, tyyliin balladivaihteen Elton John ja kultakautensa Kansas, mutta verrokit kertovat samalla biisin huiman potentiaalin määrän. Nuorempana olisin saattanut aluksi kavahtaa tätä kaikkea makeutta, mutta väittäisin että olisin silloinkin uskaltanut pitää viisusta avoimesti, koska todellisuudessa tämä on kaikki oikeat boksit ruksaava rakkauslaulu. Melodia on täydellinen, harmoniat ja taustat kohdillaan, eikä matkassa ole ainuttakaan ryppyä. Näin niitä mahtiballadeja tehdään ja massoja hurmataan, joten kannattaa kuunnella kipale edes oppimismielessä ainakin kertaalleen.

Mika Roth

Gim Kordon: Betoni kukkii
All That Plazz

Gim Kordon pistää vuoden toisella singlellään lisää vauhtia paluunsa vinhasti pyöriviin pyöriin. Olihan pääosin ysäristä voimansa uuttava alternativen ja grungen tuoksuinen kitararock jo aiemminkin jykevää, mutta uusimmalle sinkkubiisille on keitetty kasaan sellainen soundi-cocktail, että nyt kannattaa pysäyttää painokoneet. Saatesanoissa mainitaan jopa Primal Screamin ristiriitainen mutta nerokas XTRMNTR-albumi, eikä suinkaan turhaan.

Gim Kordon ei (onneksi) ota sen kummempia elektronisia apuvälineitä käyttöön rakentaessaan pommikonemaista soundiaan, mutta myrskymäinen meteliseinä on kiistatta jykevän kokoinen ja jo itsessään kokemisen arvoinen. Jykevyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että trio olisi betoninjäykkä rokatessaan, vaan Betoni kukkii yllättävänkin orgaanisella alustalla. Äänten pyörre saattaa aluksi vaikuttaa rahdun tarpeettoman vinhaan kulkevalta karusellilta, mutta kun pääset pyörteeseen mukaan, saatat nopeastikin muuttaa mielesi. Tätähän tässä juuri kaivattiinkin, kun adventtisohjot väijyvät jo kulman takana.

Mika Roth

Grandmother Corn: Help Me

Helsinkiläinen Grandmother Corn on niitä yhtyeitä, jotka ovat jääneet vaivatta mieleen. Eikä pysyvään muistijälkeen tarvita edes napakkaa nimeä (mistä ei tietenkään ole myöskään haittaa), sillä reilun vuoden takainen Up To The moon pisti rhythm’n’blues punkillaan genreviitat sikin sokin. Help Me on toinen lohkaisu ensi vuonna ilmestyvältä neljänneltä pitkäsoitolta, eli tahkoa on ehditty kiertämään jo hyvän aikaa ja oikea terä on löytynyt.

Tällä erää selvin aines keitoksessa on alkuperäinen 50-luvun rock’n’roll, jota ei ehditty vielä vesittää markkinavoimin. Tähän kun lisätään 60-luvun meluisaa rock’n’soulia, sekä pieni ripaus garagea, niin ollaankin jo suhteellisen lähellä tuoreen sinkun sielunmaisemaa. Vokalistin terävä, mutta melodinen ja perinteitä kunnioittava tyyli on yksi merkittävä ase. Bändin kiivas soitto työntää biisiä vielä beatin suuntaan, mikä mielestäni ainoastaan tehostaa sen voimaa ja kestokykyä. Grandmother Cornin tyylistä ja valinnoista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin tämä biisi on uniikin genrensä muotovalio.

Mika Roth

Grillijono K.O.: Fuck me up before you go-go

Grillijono K.O. on vaasalainen Turborock-bändi, joka ei kavahda punkin pätkintää ja metallin rätkintää, kun biisiin on saatava ns. munaa. Oivasti nimetty orkesteri on julkaisemassa debyyttialbumiaan ensi vuoden alkupuolella ja kivasti George Michaelin mieleen tuova Fuck me up before you go-go on tuon pitkäsoiton toinen sinkku. Nimestään huolimatta siivu on täysin suomenkielinen, eikä sillä kuulla tahtiakaan Wham!-hitistä. Onneksi.

Bändissä on kolme vokaaleista vastaavaa heppua, mikä antaa ilmaisulle kummasti syvyyttä. Lobo-Tommi hoitaa raa’an huudon lisäksi toisen kitaran, kun taas toisen kuusikielisen varresta löytyvä Rahina-Rautiainen ja bassotaituri Lars von Clier vastaavat melodisemmasta tuntojen tulkinnasta. Vastavoimat eivät kumoa tässäkään tapauksessa toisiaan, vaan korottavat yhdessä panoksia. Itse biisihän on mainio riffin ja melodian törmäystesti, joka voisi omasta puolestani ylittää kolmenkin minuutin rajan. Mutta hyvä tämä on jo näinkin, etenkin kun isoja kiviä lentää riittävän moneen eri suuntaan.

Mika Roth

Herra Ylppö: Takapihojen rocktähdet
Kaiku Recordings

Okei, tiedän vallan mainiosti, että tämä biisi on peräisin telkkariohjelmasta, mutta Herra Ylppö jos kuka osaa vetää rock-tähden roolinsa aina pieni virne suupielessä. Älkää siis kivittäkö, vaan lukekaa arvio loppuun, kiitos. Rullataan esiin ensin pari tosiasiaa: (1) Klamydia osui aikoinaan kultasuoneen äänittäessään tämän biisin. (2) Kun joku keksii hakata sielunveljetmäistä kiihkoa uuteen versioon, on hän joko hullu tai tähti. Ainakin sellainen takapihojen rocktähti.

Takapihojen rocktähdet edustaa siis tuntemattomampaa laitaa Klamydian tuotannossa, ja se on vieläpä lainabiisi. Se ei ha-ha-hauskuuta, vaan kertoo jostain muusta. Asenteesta, toiveista, halusta pysyä itselleen uskollisena – nämähän nyt ovat rockin ikuisista lainalaisuuksista. Herra Ylppö on tietysti kiistanalainen hahmo, mutta uusi sovitus on täyttä dynamiittia. Tietysti takaa voi kuulla Maj Karman juntan ja Wrumin alkuperäisen väännön, mutta todellinen mestariliike on Dumarin räkäisen fiiliksen nitominen koko komeuden päälle. Nerokkaita nuo rocktähdet!

Mika Roth

Jonihey: Jos sä pois meet
Playground Music Finland

Tällä päivämäärällä Jonihey täyttää 28 vuotta, ja onko osa-aikaiselle muusikolle sopivampaa tapaa viettää juhlaa, kuin julkaista uusi sinkku? Eikä tässä biisissä toivoteta sokerista juhlapäivää, vaan muistetaan elämän tärkeintä asiaa: läheisintä ihmistä. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Aikakone-sinkun tavoin uusi kappale on enemmän rock-maailmaan kuuluva siivu, vaikka periaatteessa kyseessä onkin slovari.

Arki ja sen moninaiset palaset. Leivän pöytään tuova päivätyö, huolet, kiireet, ajan jatkuva loppuminen ja ne pelot, jotka kummittelevat kenties jokaisen mielen taustalla ainakin yön unettomina tunteina. Näistä osasista Jonihey on saanut aikaiseksi hienon kappaleen, jossa rakkauden merkitystä korostetaan ja korotetaan. Vaimeasti käynnistyvä siivu on etenkin viimeisen minuuttinsa aikana jo massiivinen, jopa äänekäs kaikkine kitaroineen ja onko siellä seassa ihka oikea viulukin? Muutokset eivät kuitenkaan murskaa ytimen hellyttävää pienuutta, johon lopussa onneksi vielä palataan.

Mika Roth

Laaksonen: Unlovable

Haurasta, modernia ja hetkittäin hyvinkin mittavaa pop-musiikkia esittävä Laaksonen on aiemmin julkaissut materiaalia salanimellä, sekä säveltänyt kappaleita toisille, hyvinkin menestyneille artisteille. Nyt mies on löytänyt musiikillisen sielunkumppaninsa Jukka Jahnukaisesta, jonka kanssa on syntynyt ainakin EP-levyllinen materiaalia. EP ilmestyy ensi vuonna ja sen ensimmäinen single on Unlovable.

Biisi osuu jonnekin modernin synapopin ja klassisen balladin väliin. Unlovablen epätoivoinen kysymys, ”enkö ole rakkauden arvoinen”, saa pohtimaan Richard Harrisin klassikoksi luokiteltavaa This Sporting Life -elokuvaa. Leffan päähenkilö kaipasi myös lämpöä, mutta jäi vaille inhimillistä, todellista tunnetta. Tuo tuska kaikuu myös tällä biisillä, joka kasvaa ja kehittyy orgaanisesti, saavuttaen viimeisen minuuttinsa aikana huikeita tasoja. Eikä siihen tarvita mitään totaalista räjäytystä, vain looginen teemalankojen solmiminen ja tarkoin harkitut soundit.

Mika Roth

Lasse Tapio Junnila: Childhood Amnesia
Luola

Elektronista ja tanssittavaa, siinä pari oleellisinta termiä, kun puhutaan Lasse Tapio Junnilan luomasta instrumentaalimusiikista. Listan jatkoksi kannattaa myös livauttaa hieman epämääräisempi ’kokeellista’-termi, sillä Junnilan IDM:n makuinen tanssimusiikki ei varsinaisesti sovi mihinkään genrelooshiin sellaisenaan.

Childhood Amnesia on kuuleman mukaan saanut innoituksensa siitä kummasta faktasta, että kovin harva meistä muistaa juuri mitään omasta varhaislapsuudestaan. Lähes jokaiselle kolme ensimmäistä vuotta ovat tyhjä kangas, jota vanhemmat ja muut läheiset sitten pyrkivät omin tiedoin täyttämään. Junnila ei kuitenkaan koe, ainakaan musiikin perusteella, tuota mitenkään toivottoman synkkänä asiana, sillä Childhood Amnesia tuikkii ja hehkuu kuin kesäinen alkuilta. Keveistä soundeista ja vaivattomasta kulusta tulee mieleen eräskin Kraftwerkin Autobahn-albumi, tosin Junnila voittaa keveyskisan saksalaisten kanssa vaivatta. Ensi vuodeksi luvattu debyyttipitkäsoitto päätyy jo tällä näytöllä ehdottomasti seurattavien tapausten listalle.

Mika Roth

Mauri Dark: Thin Line of Understanding
EluccaArts

Mauri Dark on esikoisalbuminsa julkaiseva laulaja-lauluntekijä, mutta kokemusta herralta löytyy musiikin saralta jo yllin kyllin. Dark on näet erinomaisen metalliduo Mystonsin toinen osapuoli, mikä sai ainakin allekirjoittaneen välittömästi kiinnostumaan joulukuussa ilmestyvästä esikoispitkäsoitosta. Thin Line of Understanding on toinen sinkkulohkaisu kyseiseltä albumilta, jolla mies pohtii lukuisia elämänmuutoksiaan. Onhan kiekon nimikin Dreams Of A Middle-Aged Man.

Aiemmin metallia takonut Mauri Dark kuulostaa ainakin tällä sinkulla enemmänkin Leonard Cohenin ja Johnny Cashin seuraajalta. Elämä on heittänyt kertojan eteen monia pulmia, risteyksiä ja valintahetkiä, joiden täysi merkitys valkenee vasta ajan kuluessa – jos silloinkaan. Lähes hiljaisuuteen saakka vaimennetut soittimet liikkuvat laulun liepeillä varmasti, mutta fokus on laulussa, äänessä ja sitä myöten luonnollisesti itse sanoissa. Sydämestä kumpuavassa tulkinnassa on miltei hartaaksi kasvavaa tunteen paloa, elämän mysteerien hämmentäessä tummasävyistä, folkinkin sukuista ilmaisua. Upea biisi, jonka myötä odotukset pitkäsoittoa kohtaan lähtivät entistäkin jyrkempään nousuun.

Mika Roth

Memmu: Ei oo mitään hätää

Jokainen meistä tarvitsee jonkinlaisen pako/rauhoittumispaikan, kun elämän moninaiset seinät alkavat kaatua kohti niskaa. Itse lähden noissa tilanteissa usein kävelylle läheisen joen rannalle, kun taas Memmu suuntaan kulkunsa haastavassa tilanteessa metsään. Siellä vaikkapa kiven päällä istuen, tai hitaasti kulkien murheet haipuvat, surut liukenevat ja elämän valo löytää jälleen kolhiintuneen sydämen. Näistä retkistä on syntynyt uusi sinkku, joka jatkaa aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Vihreimmälle oksalle -sinkun linjoilla.

Folkahtava pop on karsittu paljaaksi ja oikeastaan tämä kappale elää Memmun vokaaleista sekä akustisesta kitarasta. Laulu on vähäeleistä, suoraa ja melodiansa äärellä vakaasti pysyvää, minkä ansiosta itse teksti tietysti nousee etualalle. Luonnon rauhallisuus ja levollisuus huokuvatkin lohduttavista sanoista, jotka lupaavat myös toistuvasti, että ei ole mitään hätää. Muitakin soittimia kuullaan taustalla, mutta painotus on nyt sanalla ’taustalla’, ja hyvä niin. Tämä on niitä kappaleita, joiden kuuluukin kulkea pienempiä ja viehättävämpiä polkujaan pitkin.

Mika Roth

Minna Lasanen: Halava
Halavamusic

Moneen taipuva ja lukuisat eri genret hallitseva Minna Lasanen rikastaa mukavasti tämänkertaista sinkkukoostetta. Halava on näet tunnelmallinen jazzballadi, jonka on kirjoittanut Halavamusicin toinen osapuoli Minna Miettinen. Kyseessä on siis pian kaksivuotiaan pikkulafkan nimibiisi, mutta tämä on paljon enemmän kuin vain yksi uusi synttäri- tai mainoslaulu.

Balladeissa ydinasia on mielestäni pitkälti tunnelmallisuus. Tämä johtaa siihen, että joko oikea tunnelma osataan luoda, tai sitten jokin tuntuu olevan auttamattomasti pielessä, jolloin vakuuttavaa vaikutelmaa on mahdotonta luoda. Voin ilokseni todeta, että tässä biisissä ja sen toteutuksessa kaikki on asettunut kohdilleen. Panu Savolainen soittaa vibrafonia siten, että lämpöaallot vellovat lempeinä ja Lasasen vokaalit käyvät miellyttävää keskustelua soittimen kanssa. Taustalla ei paljon muuta sitten tarvitakaan, kuin hieman rytmiä ja lopputulos on verkkaisesti svengaava makupala. Tähän musiikkiin on helppo uppoutua ja kadottaa arjen huolet siinä samalla muutamaksi minuutiksi.

Mika Roth

Minna Ora: Meri

Minna Ora lohkaisi aiemmin tänä vuonna ensimmäisen sinkun tulevalta sooloalbumiltaan, ja Forest / Metsä kirjaimellisesti pysäytti allekirjoittaneen. Poissa olivat rockin räimeet ja rosoiset äänivallit, tilalle olivat saapuneet folkahtavat pop-elementit – biisihän oli vielä ihka oikea balladi. Sama orgaaninen ja elämänvoimaa säteilevä tyyli jatkuu myös tällä toisella sinkulla, joka pohjustaa edelleen tietä tulevaksi luvatulle soololevylle.

Jos pitäisi valita yksi sana, jolla Meri-sinkkua kuvaisin, tuo sana olisi ’vavahduttava’. Olen aina kokenut meret luonnon äärimmäisinä elementteinä, joita vain täällä käymässä olevan ihmisen on mahdotonta kesyttää, ja jotka ovat niitä planeettamme todellisia johtajia. Kappaleena Meri on kuin kaimansa: samaan aikaan voimakas ja seesteisen tuntuinen. Lyriikat voi ymmärtää useammallakin tavoin, niin yksilöiden kuin jopa planeetan mittaisten elementtien kohtaamisena. Laulu on sijoitettu viisaasti eteen, mutta Ora antaa myös tilaa taustan soittimille, jolloin osasten vuorovaikutus muistuttaa entistäkin enemmän merten liikkeitä.

Mika Roth

Rioghan: Hollowness

Rioghan on runoilijana ja sanoittajana aloittaneen laulaja Rioghan Darcyn sooloprojekti. Hollowness on puolestaan artistin debyyttisinkku, joka pohjustaa tietä ensi vuoden alkupuolella julkaistavalle EP-levylle. Mukana on muitakin tekijöitä ja livekokoonpanokin on tulossa, mutta ainakin vielä kyse on nimenomaan sooloprojektista. Saatesanoissa puhutaan proge- ja goottirockista, mutta rockia tästä on kyllä turha etsiä. Sen sijaan Hollowness on mitä kaunein pop-balladi.

Juuri alle kolmen ja puolen minuutin jäävä kappale käynnistyy hitaasti ja edes minuutin kohdilla massaa ei ole kasassa vielä kovinkaan runsaasti. Näin vokaalit ja lyriikat saavat kannatella lähes kaikkea. Ratkaisu vaikuttaa hieman puolittaiselta, sillä taustoja olisi mielestäni pitänyt tuoda rohkeammin esiin, tai sitten tuupata entistä kauemmas ja satsata vieläkin rohkeammin vokaaleiden voimaan. Onneksi viimeisellä kolmanneksella annetaan sentään liekkien kohota edes hetkeksi korkeammalle, jotta otsikko ei ole liian osoittava.

Mika Roth

Ruissalo Amping: Hyvään yöhön
Karhuvaltio Records

Ruissalo Amping on turkulainen shoegaze-projekti, jonka debyyttisingleä tituleerataan jopa vuoden kauneimmaksi kappaleeksi. Tuo on tietysti melkoinen väite, mutta vuoden kaunein turkulainen shoegaze-biisi? Ehkä, mahdollisesti. Nimen takaa löytyy monista muista turkulaisista yhtyeistä tuttu Samuli Virtanen, jonka sooloprojekti on kiistatta lupaavan kuuloinen.

Hyvään yöhön on päälle kuuden minuutin mitassaan huikean kokoinen sinkuksi, mutta millään tavoin raskaaksi raitaa ei pääse kutsumaan. Äänivallit kohoavat kyllä korkeiksi, mutta ne kaikki on päällystetty untuvaisilla pinnoilla, vokaalien ollessa ennemminkin hiljaista lausuntaa kuin perinteistä laulua. Rummutkin katoavat lähinnä kitarasta ja kiippareista koostuvaan äänimassaan, mutta voiko toisaalta liian kuulasta shoegaze-biisiä ollakaan? Suurissa kehissä kulkeva kappale pohtii tekstinsä puolesta maailman ikuista kehitystä, sitä tallustavien ihmisten kulmasta tarkasteltuna. Jokainen sukupolvi tuo aina jotain uutta ja näkee kokonaisuuden tietysti hieman eri tavoin, sillä mikäänhän ei pysy paikoillaan.

Mika Roth

Seed Husk: Sweet Nothings

Tasan viisi vuotta sitten pohdin 90-luvun kitararockin uskomattoman laveaa perintöä, kun kuuntelin Seed Huskin itsensä mukaan nimettyä debyyttialbumia. Toista pitkäsoittoaan työstävä yhtye ei ole varsinaisesti muuttanut musiikillisia perustuksiaan, joten Sweet Nothings soundaa samaan aikaan ysäriltä ja tältä hetkeltä.

Lähes viisi minuuttia on pitkä mitta mille tahansa biisille, etenkin kun bändi ei halua ainoastaan kulkea suorimpia reittejä pisteestä A pisteeseen B ja sieltä eteenpäin. Seed Huskin terävä soundi paukkuu ja kolisee, kitaroiden ja vokaalien asettuessa luontaisesti pintaan. Kappale on hitaamman puoleinen ja toisenlaisella sovituksella kasassa olisi ollut helposti puhdas balladi, mutta tuotantopuolella on pelattu rohkeasti runsaammalla korttipakalla. Niinpä Sweet Nothings on ilmavan räyhäkäs ja virkistävän tempoileva biisi, joka ei kuitenkaan mellasta hentoa sydäntään pilalle. Mielenkiintoinen näyte tulevalta Triangle-albumilta.

Mika Roth

Shereign: Losing Sight

Shereign saattaa antaa nimellään kolmen ja yhden pisteen vihjeitä, mutta kyseessä on itse asiassa kitaristi Joonas Pulkkisen (Black Light Discipline) perustama ja kipparoima bändi. Vuonna 2015 alkunsa saanut yhtye soittaa metallin makuista raskasta rockia, jossa melodisuus nivoutuu kuin luonnostaan väkeviin kitaravalleihin. Vokalistiksi kiinnitetty Sara Strömmer on niin ikään muistakin yhteyksistä tuttu, joten lastentaudit tämän bändin kohdalla ovat jo tässä vaiheessa taakse jäänyttä elämää.

Losing Sight on bändin debyyttisinkku, ja lisääkin luvataan talveksi, mutta keskitytään nyt tähän avajaisherkkuun. Nopea kappale pitää tempon tarmokkaana, mutta biisiin on saatu ujutettua myös suvantomaisia kohtia, ettei kuulijaa vaivaa iskuhumala. Vokaalit räsähtävät voimalla päälle ja melodiakuvioon satsataan todella runsaasti. Melankoliahan tirskuu jälleen kerran läpi niin lyriikoista kuin ilmaisustakin, mutta Shereign ei jää nyyhkimään nurkkaan, vaikka menneet saattavatkin sydäntä vaivata. Sähäkkä biisi ja mitä potentiaalisin kokoonpano, joten jäädään odottelemaan jatkoa.

Mika Roth

Sugared: Longer Roads
Samsara Records

Joensuusta kotoisin oleva poprock-yhtye Sugared tekee pari asiaa sangen selväksi toisen sinkkunsa saatesanoissa: kasassa on jo albumillinen materiaalia, eikä yhtye aio tyytyä Joensuun rajoihin, vaan tähtää suuremmaksi ja kauemmas. Maailma on totta tosiaan avara ja Longer Roads voi hyvinkin johtaa suurempien baanojen luokse, sillä biisi on simppelillä neroudella siunattu pop-helmi.

Kuten saatesanoissakin todetaan, kappaleen ydin lepää sen kaihoisassa melodiassa, joka aivan kuin sulkee kuulijan lämpimään syliinsä. Paineettomasti ja ongelmattomasti etenevä siivu on neljässä minuutissaan optimaalisen kokoinen, kaikkien palasten asettuessa kuin luonnostaan kohdilleen. Ida-Merin lempeän vokalisoinnin seurassa onkin helppo viihtyä ja antaa ajatusten karata syksyisistä myräköistä jonnekin pitkien teiden tuolle puolen. Soundipuoli on aurinkoisessa lämmössään myös yhtä herkkua, jota tekisi mieli nauttia vaikka se albumillinen kertaistumalta. Erittäin lupaava tuttavuus, joten muistetaan pitää silmällä mitä Sugared puuhailee vastaisuudessa.

Mika Roth

Zakari: I Wish You Could Be Here

Maskin takaa vähäeleisesti laulava Zakari on julkaissut jo kaksi sinkkua aiemmin, mutta I Wish You Could Be Here -balladi on ensimmäinen miehen itse laulama tuotos – ainakin tämän nimikkeen alla. Tulevista julkaisuistakin on puhetta, etenkin kun edeltäneet sinkut ovat saavuttaneet mukavasti suosiota, mutta mitään sen kummempia suuntalinjoja tai aikatauluja ei ainakaan vielä paljasteta.

I Wish You Could Be Here – eli vapaasti käännettynä: toivoisin että voisit olla täällä. Kieltämättä meistä miltei jokainen tuntee joskus yksinäisyyden melankolisia pistoja sydämessään ja kaipaa rinnalleen sitä toista, eikä pelissä tarvitse välttämättä olla mitään sen romanttisempia tunteita. Läheisyyden kaipuu on saanut nyt ylleen kevyen elektronisen peiton ja balladi välttelee suuria tunnemyrskyjä, isoista äänivalleista puhumattakaan. Kaunis, riittävän hauras, mutta silti koossa pysyvä, ja tilanteeseen sopivan pienimuotoisesti tulkittu helmi. Kyllähän tuo hiljaiseksi pisti, kun oma kulta valtasi taas aatokset.

Mika Roth

Lukukertoja: 3704